sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Valmista tuli

Sain pari päivää sitten valmiiksi myös Lettuce Pulloverin Aika tylsää neulottavaa kieltämättä oli ohuella langalla pelkkaa sileää.
Ja jos olisin alun perin lukenut ohjeen läpi ja tajunnut että miten kaulus tehdään olisi voinut jäädä aloittamatta koko neule.
Mutta kun neule oli kerran aloitettu niin pitihän se tehdä vaikka kauluksen "ompeleminen" hirvitti ei voinut heittää hukkaa työtä jonka eteen oli nähty vaivaa jo vaikka kuinka kauan. Lopputulos on ihan kiva arki paita. Ohuita neulepaitoja ei ainakaan minulla ole liikaa.

Paidan langat ovat todellisia vuosikerta lankoja. Tummempi violetti on Rondon konelankaa jossa on mukana mohairia vaikka mohair yleensä kuuluu inhokkeihin tässä langassa sitä on sen verran vähän ettei häiritse.
Vaaleampi violetti on Rondon vilpoista villaa
Kaiken kaikkiaan olen paitaan ihan tyytyväinen sellaine peruspaita jolle varmasti on käyttöä välivaatteena lasten kanssa pihalla ja mäessä touhutessa.
Ja kyllä täytyy taas todeta että tuo ylhäältä alas neulominen paidoissa on minun jutta ei tuo saumojen ompelu oikein ole kivaa vaikka tässäkin piti vähän neulaa näytellä kauluksen osalta.
Malli siis Lettuce Pullover joka löytyy lehdestä Knitscene, Fall 2010
Lanngat rondo vilpoinen villa ja rondon konelanka.
puikot 2,5mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti