keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjoja

Neuleita on valmistunut edellisen bloggaukasen jälkeen useita, mutta olivat menossa lahjoiksi niin en viitsinyt sitten esitellä niitä etukäteen.
Itsekkin sain lahjoa. Osallistuin Ravelryssa kahteen vaihtoon.
TSV3 vaihdossa sain

Kaksi kerää Louhittaren luolan louhitar lankaa. Ihanaissa väreissä ja lisäksi pyöröpuikot ja ohjeen Fiddlehead Mittens lapasiin. Ihana paketti ja lapaset päätynevät puikoille piakkoin.
Jouluvaihdossa sain

Teetä pikku myy rasian jossa oli lisää teetä. Neule kirjan Favorite Socks Pyöröpuikot kokoa 2,25mm ja tietysti lankaa Schoppel-Wolle Crazy Zauberball ja Zitron Filigrania Kaikki vaihdoissa saamani langat ovat uusia tuttavuuksia ja miellyttäviä sellaisia. Edellisestä vaihtoon osallistumisesta olikin ehtinyt vierähtää jo vuosi, mutta nyt ei kyllä tule niin piutkää taukoa sen verran ihania paketteja sain.

Sitten vielä muutama joululahja jonka itse tein.
Anskulle Lissajous Socks lankana Malabrigo Sock Malli on kirjasta sukkia rakkaudella jonka ostin reilu kuukausi sitten. tuon kirjan sukkia tulee varmasti neulottua paljon lisää

Jessika sai tennari sukat samoin jussi. Novitan sukkalehden ohjeella ja ihan seiskaveikalla
Myös esikoinen sai Villasukat. Ranuan lampaan villasta. Ihan perus harmaat sukat sellaisista hän jostakin syystä pitää eniten.


Hyvää uutta vuotta kaikille

lauantai 3. marraskuuta 2012

Uutta lapsille ja itselle

Minne aika oikein katoaa kun tuntuu ettei ehdi millään päivittää blogia neuloa ehtii, muttei kuvata. Voi olla tuolla syksyn pimeydelläkin jotain vaikutusta kun kuvaaminen tuntuu työläältä.
Muutama uusi neule on kuitenkin taas saatu tehtyä ja kuvattua.

Itselle tein Novita syksy 2012 Lehdessä olleet kukkasukat. Lankana Novitan Nalle. Ensimmäinen sukka valmisttui kohtuullisessa ajassa mutta toisen sukan kohdalla alkoi kyseinen kirjoneule tympiä ja piti melkein pakottaa itsensä neulomaan sukat loppuun. Malli ei ehkä kuitenkaan ollut niin kiva kuin kuvassa näytti.

Ihan kivat sukista kuitenkin tuli ja käyttöön pääsivät heti.

Nuoremmalle tyttärelle on valmistunut kaksi neuletta pipo ja lapaset.
Lapasiin tein tyttären toiveiden mukaan lyhyet varret en ymmärrä miksi itse haluan pitkä vartiset lapaset ettei ranteet palellu, mutta neiti halusi näin.
Lapasten malli Owlet Valkoinen lanka on Dropsin Nepalia Punainen lanka joku saman paksuinen jämälanka josta en muista nimeä.

Tytön pipo on Novita talvi 2012 lehdestä. Kannen pipo ilman korva läppiä. Lankana on Novita Kide ja Noron sukkalankojen jämät. Ensin epäilin ettei nuo langat voi mitenkään toimia keskenään. Mutta rohkeana kokeilin ja kyllähän nuo toimii yllättävän hyvin.

Neljäs valmistunut neule. On Jussin huivi. Tai itseasiassa tuota huivia on pitänyt molemmat pikkupojat vuorotellen. Pitänee tehdä toinen samanlainen. Malli on Suuresta Käsityölehdestä 9/2012. Krokotiili virkattu huivi. Krokotiili virkkaus oli minulle uutta ja halusin kokeilla sitä. Poika halusi huivin ja valitsi lankalaatikostani itse langan. Seiskaveikan jotain raitaväriä.

Meidän nuorta herraa ei voi syyttää ainakaan siitä ettei käyttäisi rohkeasti värejä. Farkutkin piti ostaa punaiset. Ja minä kyllä tuen mielelläni tuota rohkeaa linjaa vaikka isänsä on pikkuisen erilinjalla.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Valmiita neuleita

Taas on samaan aikaan valmistunut useampi neule. Jotenkin tyypillistä minulle. Pitää olla monta projektia kerralla kesken. Yksi on olkkarissa "tv-neuleena" toinen makkkarissa "lukemis neuleena" jne...
Joten ei liene ihme että ne valmistuvatkin suunnilleen samaan aikaan.

Villatakin neulomisen aloitin jo Kesäkuun alussa. Pyöröneuleena helmasta ylös eli tylsää helppoa sileää liekkö siksi tuo vartalo ja hiha vaihe kestänyt kauan. Kaarrokke sujuikin jo rivakasti ja sitten rohkeasti paita keskeltä halki takikisi. Viimeistelyssä taas kesti viikon verran ennenkuin sain langat pääteltyä ja napit ommeltua. Tylsin homma koko takissa

Takki on muokattu 80-luvun käsityölehden ohjeesta omannäköiseksi. ja aika tyytyväinen takkiin olen tosin hihat olis voineet olla hitusen pitemmät mutta silloin olisi loppunut lanka kesken.

Takin ruskea lanka on Grignasco Flavia Baby ja peräisin jostain vaihdosta. Menekki oli 6 kerää. Beige lanka Mondial Sidney on myös peräisin jostain vaihdosta. Punainen on jokin oma jämä. Puikot 2,5mm

Toinen valmistunut neule ovat pitsikämmekkäät. Joiden ohje on uusimmasta Et lehdestä 13/2012. Jotain hyötyä siitäkin että luen aina myös äitini lehdet.
Lankana novitan Wool. Menekki tasan yksi kerä.

Viimeinen valmistunut neule on perinteinen syys neule eli uusi pipo perheen pienimmälle. Tälläkertaa hiippa mallinen pipo ohje on sovellettu 70-luvun käsityölehdestä ja näyttäisi ainakin ensi kokeilun perusteella istuvalta

Vihreä on Novitan Woolia ja toinen lanka Nallen vuodeaika lankoja muistaakseni väri kevät. Puikot 2,5mm.
Kuopus osoitti taas haasttellisuutensa kuvaus tilankteessa.

Eikä isoveljen mukana olo helpottanut tilannetta yhtään

Näinhän se pipo oli tarkoitus kuvata vai oliko?

lauantai 11. elokuuta 2012

olympia neule valmmina

Mikä olisi sen parempi tapa seurata olympialaisia kuin neulominen. Joten taas piti aloittaa oma olympia projekti kuten edellistenkin kisojen aikana.
Oma olymppia tavoitteeni on saavutettu nyt kisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Suomen kisa tavoitteesta puuttuu vielä yksi mitalli toivotaan että sekin vielä tulee.
Oma projektini oli kaarroke villapaita. Jo pitkään olen haavellut tekeväni alpakasta itselleni kunnon pituisen paidan ja kun kerran haasteita pitää olla niin laitetaan sitten kunnon aikataulu reilu pari viikkoa kyllähän siinä ajassa yksi paita tekaistaan.
Lankana dropsin alpaca kakasinkertaisena. Puikot 3mm. Ohje Leikkiä langoilla kirjasta hieman muokattuna, esim helmet jätin pois ja muutin silmukka lukuja kavennuksia, värejä jne...

Tästä tuli juuri kivan reilu ja väljä vaate syksyn ulkoiluun. Toivottavasti paitaa ei aivan heti kuitenkaan tarvitse ottaa käyttöön vaan ilmat vielä hetkeksi lämpenisivät.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lisää sukkia

Päätin osallistua Ravelryssa olevaan topsocks 2012 haasteeseen. Tarkoituksena neuloa sukat jämälangoista.
Jämiähän minulta löytyy joten oli ihan pakko osallistua. Malliksi valikoitui Karo Socken joten sain samalla kuitattua Aakkoshaasteen K-neuleen.
Ruskea pohjaväri on Cascade Heritagea, ylin punainen raita Garnstudio Fabelia, ylin vihreä raita Austermann Stepiä, alenpi punasävyinen raita Zitron Trekking Hand Artia ja alenpi vihreän sävyinen raita Handu Handdyedia Näistä tuli aika kivat.
Toisetkin sukat ovat nähneet päivänvalon. Aakkoshaasteen J-neule Jeck.
Lankana Zitron Trekking Hand Artia Väri ei vaan paras mahdollinen. Mallineule ei pääse oikein edustamaan.

Seuraavana oliskin puikoilla villatakkia ja paitaa. Olympialaisetkin lähestyvät ja niiden aikana olisi tarkoitus osallistua Ravellenic Games 2012 tempaukseen vielä en ole täysin selvillä mitä neulon vaikka lankoja olenkin jo ostellut.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Sukkia ensitalveksi

Oma sukkavarasto on alkanut näyttää huolestuttavan pieneltä. Ne sukat jotka olen neulonut itselle on päätynyt jostain kumman syystä tyttären kaappiin ja osa vanhoista alkaa reikiintyä. Muutamat lempisukat olen jopa parsinut. Vaikkka en mitenkään taitava siinä hommassa olekkaan.
Joten aakkoshaasteen kirjainta I miettiessä päätin tehdä illuusioneuleella sukat. Sehän sopisi I-kirjaimeen.
Kyseistä tekniikkaa en ole koskaan ennen käyttänyt. Joten ensin piti hetki opetella ja muistella että miten ne kerrokset menikään. Mutta vauhtiin päästyä homma oli kivaa ja helppoa.
Ensin tein Love Me Knot sukat ihan ohjeen mukaan Tico Ticosta

Toisissa eil varinaisissa Aakkoshaaste sukissani käytin samaa mallia mutta sydämmet tulivat eri asentoon ja silmukoita piti vähentää. Lankana 7-veljestä

Sen verran hauska tekniikka tämä oli että lisää on varmasti jossain välissä luvassa. Haastavinta oli itseasiassa yrittää kuvata noita sukkia omissa jaloissa niin että kuviot tulisivat näkyviin. Enkä siinä kovin hyvin onnistunutkaan. Mutta luonnossa kyllä erottuvat kerta miehenikin ne hoksasi.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lisää kehräyksiä

Neuleet eivät ole viime aikoina oikein edenneet. Mutta rukkilla on jotain saatu aikaiseksi.
Ensimmäinen kehräämäni merino. Huikeat 43M

Ededlleen epätasaista mutta väitän että kehitystä tapahtuu kokoajan. Tällähetkellä rukin rullalla on tulossa merinoa vihreänä ja yritän saada vielä ohuempaa ja tasaisempaa ja näyttää ainakin tällähetkellä että onnistun. Kehräsin myös Nauravasta lampaasta kokeiltavaksi saadun Dorsetin lampaan ja tämä oli aivan ihanaa.Rukki tykkäs ja minä tykkäsin valmista lankaa 19M

Kehräämisen lisäksi päätin tänään myös pitkästä aikaa leipoa. Meillähän leipomisen hoitaa pääasiassa vanhin tytär. Mutta nyt päätin tehdä sämpylöitä lapsille välipalaksi uudesta keijuriini margariinista jota olen saanut hopotettavaksi. Hyvin maistui sämpylät välipalana pienille ja kun isot kotiutuivat koulusta menivät viimeisetkin ei jäänyt murustakaan iltapalalle, mutta tuoreina ovatkin parhaita.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kehräystä

Kehräystä on tosiaan tullut myös harjoiteltua ja hiukan siinä on taidot parantuneetkin.
Rukkia ei tarvitse enään pysäytellä koko ajan. Villan vetäminen topsista sujuu jo paljon paremmin eikä kuitu katkeile enään niin usein. Ja muutenkin tuntuu kuin tuo rukki olisi käytössä vertynyt ja innostunut kun on päässyt käyttöön.
Tilasin joku aikaa sitten Nauravasta lampaasta villaa BFL-superwashia ja merinoa.
Olin kuullut että tuo BFL olisi aloittelijankin helppoa kehrätä. Ja ainakin minulla tuo sujui paljon paremmin kuin Novitan hahtuvaisen kanssa jolla ensimmäiset kehruu kokeiluni tein.
Lanka on ohuempaa ja tasaisempaa kuin ensimmäinen ylikierteisyyttäkään ei enään niin paljoa löydy


Tästä olen oikeasti jo ylpeä. Vaikka parantamisen varaa on vielä runsaasti.
Tällähetkellä rukin rullalla on violettia merinoa tulossa. Merino tuntuu ehkä hiukan vaikeammalta kuin tuo BFL, mutta kyllä tuo kohtuu hyvin sujuu.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

vapaapäivän kunniaksi päivitystä

Taas on aika hurahtanut ja ei ole blogiin ilmestynyt uutta vaikka on neulottu ja kehrätty.
Niilolle tein jo ensitalvea varten uuden villapaidan. Novitan kevät 2008 numerossa ollut autopaita on ollut tarkoitus neuloa jo aikaa sitten, mutta jotenkin on jäänyt unholaan. Kun malli tuli taas vastaan selatessa omia käsityölehtiä päätin ostaa langat heti tai taas paita unohtuu ja pian pojat on niin isoja etteivät tuollaita paitaa huoli.
Lankana Novitan Wool

Paidasta tuli hieman reilua kokoa mutta hyvä niin sopiipahan ainakin ensitalvena vaikka tulisikin otettua joku kasvupyrähdys.

Toiset valmistuneet neuleet ovat kirjasta Pitsit puikoille . Satuin löytämään kyseisen kirjan kirjastosta.
Ensimmäisenä valmistui Haave joka sopi Aakkoshaasteen h-neuleeksi. Lankana Malabrigo Sock. Kiva nopea neulottava ja just sopivat tähän vuodenaikaan kun toisaalta ei tarkene ilman haskoja ja toisaalta hanskat kädessä tulee kuuma.

Samasta kirjasta valmistui myös kuisma sukat, jotka ovat ensimmäiset kärjestä aloittamani sukat, joista tuli sopivan kokoiset. Yleensä kärjestä aloitetuista sukista on tahtonut tulla liian isoja mutta nämä tuntuvat nyt istuvan ihan hyvin.
Lankana Novita Nalle Colori joka ei ehkä ollut paras valinta. Pitsi ei pääse oikein esiin tuossa langassa.

Virkannutkin olen pitkästä aikaa Novitan kevät 2012 lehdessä oli virkattu pöllö, johon pikkupojat ihastuivat. Joten pakkohan se oli tehdä. Pöllö nimettiin poikien toimesta heti Uhuuksi ja se on valmistuttuaan saanut viettää jokaisen yön jommankumman pojan kainalossa. Kerrankin sen kokoinen unikaveri ettei sitä tarvitse koko perheen voimin illalla etsiä vaan löytyy helposti.

Lankana pöllössä Novita Miami uusi tuttavuus jota oli ihan kiva virkata.

Kehräystäkin on tullut harrastettua pitää tulla päivittämään ne tuotokset viimeistään viikonloppuna kun saan kuvattua

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa

Yksi varma kevään merkki lisääntyvän valon ja lämpenevien ilmojen lisäksi on se että puuvilla langat alkavat näytää houkuttelevilta.
Parissa viikossa onkin puikoilta valmistunut kolme puuvilla neuletta. Kaikki pikku pojille.
Ensimmäisenä valmistui huppari Niilolle. Malli Virolaisesta Käsityö lehdestä Kevät 2012.


Lankana hupparissa on Adriafil Fusione.
Malli oli tosi kiva ja nopea neuloa ja poika ihastui huppariinsa heti.


Toisena valmistui kesäksi hiaton paita Jussille toki tuota voi talvellakin käyttää paidan päällä. Malli piti neuloa jo viime kesäksi mutta jäi.


Malli Go Fish Lankana Novita Tennessee. Nuo siniset kalat olen aikoinaan saanut jossain vaihdossa ja miettinyt että mihin ne käytän tähän neuleeseen sopivat hyvin.

Niilokin piti saada oma lyhyt hihainen paita kesäksi ja malliksi päätyi Mato paita joka löytyy suuresta käsityö lehdestä 5-6 2010

Lankana Novitan kotiväki
Monesti tulee moitiskeltua Novitan lankoja mutta Kotiväki ja Tennessee kuuluvat niihin Novitan lankoihin joista oikeasti tykkään ja niissä laatu on sen verran hyvä ettei puuvilla lankaa ole välttämätöntä lähteä hakemaan markettia kauempaa.
Tosin värejä ei välttämättä löydy kovin paljoa,
Mutta joku on onneksi noitakin hamstrannut kotiin sen verran alennusmyynneistä ettei aivan heti lopu

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Rukki muutti taloon

Pitkään olen lukenut mielenkiinnolla ihmisten kehräämisestä. Ja ajatellut että sitten joskus kun on aikaa ostan rukin ja opettelen tuon taidon.
Se joskus ei ole ollut vaan ajankohtaista vielä, mutta kun toimiva rukki tulee vastaan kirpputorilla ja hintakin on muutaman kympin niin eihän sitä sinne voi jättää.

Eli viime viikonloppu meni aika tehokkaasti kehruuseen tutustuessa ja rukkia tutkiessa.
Minkäänlaista kokemusta kehräyksestä ei ole. No värttinällä olen jotain joskus kehrännyt mutta rukkiin en ollut aiemmin koskenut. Äidiltä hiukan yritin kysellä kun hän on kuitenkin lapsenna nähnyt mummonsa kehräävän. Hirveästi siitä ei ollut kuitenkaan apua
Joten edessä on varmaan pitkä opiskelu nettimaailman avulla.
Pelkkää polkemistakin sai opetella tovin kun rukki meinasi aina välillä alkaa pyörimään väärään suuntaan
Sen verran sain kuitenkin jo aikaiseksi ettei innostus ainakaan päässyt lopahtamaan.

Möykkystähän tuo on välillä ohutta välillä paksua jne... Mutta ihka ensimmäinen itse kehrätty lanka.
Nyt odotan innolla että saan jotain parempaa villaa. Nuo kehräys kokeilut on tehty novitan hahtuvaisella.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Uuden kameran ylistystä

Jee minulla on uusi kamera tai uusi on väärä sana. Isäni osti itselleen isomman ja paremman järkkärin ja minä sain tuon vanhan. Mutta uusi tuo minulle on vain parin vuoden ikäinen ja aivan toiselta planetalta kuin oma vanha pikku pokkari. Nyt kun vaan olisi aikaa opetella käyttämään kaikkia hienouksia. Muutamia harjoittelu kuvia otettu ja näissäkin jo huomaa että värit tulee esiiin ihan eri tavalla kuin ennen.
Kahdet kesken eräiset sukat. Elämäni ensimmäiset sukat Norosta.

Jämä raitasukat

Jotain valmistakin kuvattavaa on viikon aikana syntynyt.
Icarus huivi. Raijan aitan kasvivärjätystä villalangasta. Lankaa minulla oli yksi 100g vyyhti joten huivin kokoa piti pienentää aika paljon ohjeesta 1. kaavion tein kolmesti ja viimeisestä ja toiseksi viimeisestä kaaviosta jätin osia tekemättä. Hiukan piti pähkäillä kuinka saan langan riittämään ilman että huivin malli kärsii hirveästi.

Lopputulokseen olen niin tyytyväinen että pitäisin mieluusti itse, mutta huivi on jo luvattu etteenpäin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Valmistuneita töitä

Viime aikoina on ollut niin paljon menoa ettei koneelle ole ehtinyt. Mutta neuloa on ehtinyt, joten valmistuneita töitä on useampia.
Uusimmasta Novita lehdestä pääsi heti puikoille 2 neuletta juuri kun oli alkanut tuntua siltä etten tuosta lehdestä neulo ikinä mitään.
Apina-sukat oli pakko toteuttaa.

Lankana sukissa Seehawer & Siebert Sockenwolle ja valkoinen on joku jämä lanka. Näihin sukkiin tuli sen verran kasvun varaa että saavat jäädä odottelemaan hetkeksi poikien jalan kasvua.

Toinen Novitasta tekemäni neule oli kirjoneule liivi itselle. Lankoina Novita 7-veljestä raita jota kului 2 kerää, muut langat ovat kerän periä pääasiassa 7 veikkaa

Ohjeen mukaan kirjoneule kuviot olisi pitänyt kirjailla valmiiseen työhön, mutta minähän en tuota silmukoiden jäljittelyä osaa joten neuloin ne suoraan kirjoneuleena.

Liivin kuvaus oli vaihteeksi yhtä tuskaa. En meinanut saada ketään kuvamaan päiväs aikaan ja kun lopen joku kuvaus taitoinen oli kotona oli pilvinen lumisade päivä ja hirveä kiire joten kuvat eivät todellakaan ole edustavia.
Jussille on valmistunut myös sukat jotka pääsivät heti lempisukiksi.

sukat ovat olleet käytännössä jalassa yötä päivää valmistumisen jälkeen. Lankana Teetee Pallas
Anskulle valmistunut Stockholm-Helsinki huivi osoitti taas kerran sen että melkein kaikelle langalle löytyy joskus käyttö tarkoitus. Lanka on Zettl Alina jota ostin joskus jossain mielenhäiriössä Lidlistä kun halvalla sai. Mitään käyttöä en langalle keksinyt, mutta tässä huivissa lanka on just hyvä. Ei kutita on kuulemma lämmin ja tuli muhkean näköinen

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Anskun uudet neuleet

Minulla on onni omistaa kaksi neuleharrastuksen kannalta ihanteellista tytärtä. Nuorempi tytär on neuleiden suurkuluttaja (lapasten ja sukkien) Viimeksi kun laskin niin sukkia oli noin 10 paria ja lapasia melkein saman verran ja kaikki aktiivi käytössä.
Ja lisää pitää saada ainakin
Toinen tyär on neuleiden käytön suhteen paljon maltillisempi hänelle riittää parit villasukat ja lapaset.
Mutta hän järjestää äidille hyviä tilaisuuksia neuloa. Hän nimittäin urheilee ja mitä äiti muuta tekisi yleisurheilu katsomossa silloin kun kentällä ei tapahdu mitään. kuin neuloisi.
Onneksi tytär on päässyt jo yli siitä vaiheesta jolloin häpesi katsomossa neulovaa äitiä Ja sitten itse neuleisiin
Ansku on jo pitkään halunnut uudet Oravalapaset. Edelliset tehty joskus kolme vuotta sitten seiskaveikasta olivat jo vähän pienet ja kyllähän noissa käyttökin alkoi näkyä. Väri valinta tapahtui tyttären toimesta joten lapasissa on pinkki orava.

Lankana lapasissa on vaalenpunaista raippaluodon 100% villaa ja DROPS Nepal . Hyvin nuo langat toimivat keskenään vaikka ensin hieman epäilin.

Toinen anskun uusi neule valmistui pm kisaviikonlopun aikana.
Kulkukissat, Neulekirjasta. Tyär halusi sukat joiden varran voi taittaa kengän päälle joten tämä malli oli ihanteellinen. Lankana tico tico. Pikkasen epäilytti tuosta sukkia tehdä mutta pakko nuokin langat on käyttää pois.

Napit neiti valitsi itse.

Kisaviikonloppu oli muutenkin mestys. Uusien sukkien lisäksi kotiin tuomisina oli tyttärellä hopeaa ja kultaa. Ei mitenkään huonosti mennyt.