tiistai 30. kesäkuuta 2009

Pavonis huivi

Tämän huivin tekoa edelsi melkein argeologiset kaivaukset omaan lankavarastoon. Sen verran vanhaa lankaa sieltä löytyi Novitan Marimbaa Vuosien takaa


Lankaa oli 3 kerää ja ajattelin neuloa ne huiviksi, mutta viime metreillä huomasin ettei lanka riitä. Tietenkin olisin voinut purkaa yhden mallikerran ja tehdä hiukan pienemmän huivin, mutta ei pitsi neuleen purkaminen ja sieltä oikeiden silmukoiden löytäminen oikealle kerrokselle ole mitenkään helppoa ainakaan minulle. Joten täytyi keksiä joku muu vaihtoehto.


Joten taas lankavarastolle ja löytyihän sieltä lankaa joka mielestäni sopi reunaan Pirkanmaan kotityön kirjopirkkaa. Ja näin jo hetken telakalla ollut huivi saatiin valmiiksi.



Malli: Pavonis huivi

Lanka: Novita Marimba 3 kerää + pikkaisen pirkanmaan kotityö kirjopirkkaa

Puikot 4mm

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Hämis lapaset

Ja kun kerran on alettu tehdä lapasia niin tehdään oikein kunnolla. Tai oieasti tuntuu ettei näin helteellä mitään kovin isoa työtä jaksa. Olis tuossa yksi huivikin ollut kesken jo hyvän aikaa mutta ei nyt jotenkin vaan etene. Muutenkaan tuota neulomis aikaa ei ole niin paljon kun on muutakin kivaa tekemistä ulkosalla.

No kuitenkin sain 3- vuotiaalle pojalle lapaset valmiiksi. On sitten syksyllä toisetkin uudet lapaset pöllöjen lisäksi. Tälläkertaa tehtiin hämislapaset, joille olisi tarkoitus tehdä ennen syksyä kaveriksi yhteensopiva pipo.

Lankana lapasissa Novitan Nalle josta olen tytkännyt tehdä lapsille kirjoneule lapasia, mutta järkytykseni kuulin että novita olis lopettamassa koko langan tai supistaa valikoiman 5 väriin ja korvaa muuten aloe vera nallella. Ei kyllä ilahduta minua yhtään.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Sydämmelliset lapaset

Vanhojen langan loppujen tuhoamis yritykset jatkuu. Ja edelleen lapasten merkeissä. Tälläkertaa puikoille pääsi sydän lapaset Lankana Novitan 7-veljestä. Ei mikään lempi lanka mutta tuota nyt on aina nurkissa kun sitä saa joka kaupasta ja siitä saa nopeasti tehtyä edulliset jokapäivääseen käyttöön tarkoitetus lapaset lapsille. Ei haittaa vaikka unohtaisivat jonnekkin tai jotain muuta haaveria sattuis.


Lapaset on tehty 3mm puikoilla. Lapaset on tehty joko omalle 11 vuotiaalle tytölle tai sitten miehen siskon tytölle. Vielä en ole varmaa kumman käyttöön päätyvät. Kuvio miellyttänee molempia.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Taas vaihteeksi tuli tehtyä lapaset

Malli on sarjassamme pakko tehdä. Eli meidän perheessä nuo pöllöt on kova juttu. Kolme vuotias poika nimittäin harrastaa niitä. Oikeasti tietää kaiken tietämisen arvoisen suomen pöllöistä ja myös erottaa eri pöllö lajit toisistaan. Sitä en enään muista mistä tuo kiinnostus aikoinaan tuli mutta alkoi n noin vuosi sitten kaksi vuotiaana. Kaikki mikä kertoo pöllöistä on luettava ja lintukirjoista pöllöjen kuvia katsotaan usein (ei muita lintuja)


No kun sitten löysin tämän ohjeen niin pakkohan ne oli pöllö harrastajalle tehdä.
Lapaset on tehty Novitan 7-veljestä langasta jota löytyi kotoa sopivaa väriä. Paljoahan noihin lapasiin ei lankaa tarvittu. Puikot oli niinkin pienet kuin 2,5mm, koska malli on alunperin tehty aikuiselle ja en jaksanut alkaa sitä muokkaamaan. Yllättävän hyvin onnistui noinkin ohuella puikoilla seiska veikan neulominen ja jälkikin oli ihan hyvää ei mitenkään "peltimäistä" kuten pelkäsin.
Sen verran kiva malli oli ja kun tuota jämälankaa edelleen on niin sama malli on jo uudestaan puikoilla tälläkertaa puikoilla 3,5mm joten joku koululaisistakin saa pöllö lapaset ensi syksyksi.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Bambumetsä sukat

Nämäkin sukat ovat olleet kauan ja hartaasti puikoilla. Yleensä sukat valmistuvat parissa päivässä mutta näitä on väkerretty jostain syystä kauemmin. Onneksi tein molemmat sukat yhtäaikaa samalla pyöröllä niin ei ainakaan toisen sukan syndrooma päässyt iskemään.

Bambumetsä sukat on julkaistu novita talvi 2008 lehdessä Täältä


Alkuperäiset sukat oli tehty aikuiselle seiska veikasta. No mminä halusin tehdä sukat lapselle joten vaihdoin langan. Lankana Austermann Step, puikot 2,25 Muuten tehty täysin ohjeen mukaan ja sopivat tuli noi 33 numeroista kenkää käyttävälle lapselle

Valitettavasti kuvat eivät taas kerran kerro sitä miltä sukst oikeasti näyttävät. Jotenkin tuo moni värisistä sukista pintaneuleen esiin saaminen kameralla ei ole minun vahvin juttu. No jospa senkin jossain vaiheessa harjoittelemalla oppii

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Pääkallo lapaset

Pikkuisen on nyt miehen loma häirinnyt neullomista ei sitä reissussa paljon saa aikaiseksi vaikka neuletyö onkin matkassa. Kolme isointa on ollut viikon mummon ja papan mökillä ja me ollaan oltu pikkupoikien kanssa reissussa. Joten erillainen viikko on ollut.

Jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi. Adrian Bizilia suunnittelemat Pirate Mittens lapaset valmistuivat reissussa. Varmaa tietoa ei ole kenelle ne päätyvät kolme poikaa on ehdolla lapasten omistajiksi.