lauantai 18. kesäkuuta 2011

Juhlavia neuleita

Viime aikoina on neule rintamalla ollut hiljaisempaa. Ollut kaikenlaisia päättäjäis juhlia, esikoisen rippijuhlat ym.. niin ei ole oikein ehtinyt keskittyä neulomiseen saati sitten bloggaamiseen.
Muutama "juhlaneule" on valmistunut.
Tyttärelle tein päättäjäisiin pika, pikaa parissa päivässä boleron hiattoman mekon kaveriksi

Boleron malli on Modasta 2/2011. Piti vain hiukan muutella mallia pienemmäksi. Koska kyseessä oli aikuisten malli. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös pitkät hihat, mutta minulla ei ollut lankaa jemmassa kuin yksi kerä niin piti tyytyä lyhyisiin hihoihin.
Mutta tosi kiva tästä tuli. Tytärkin tykkäsi ja on tällä jo kahdet juhlat juhlittu.

Lankana: bolerossa aivan ihanan pehmeä Malabrigo Lace menekki 50g ei montaa senttiä jäänyt lankaa yli.
Puikot: 2,5mm


Toinen valmistunut neule on äidin syntymäpäivälahja jonka uskaltaa paljastaa täällä koska äiti ei nettiä käytä.
Jo pitempään ole ajatellut että kun äiti täyttää pyöreitä vuosia teen hänelle huivin lahjaksi. Tiedän että käyttää varmasti ja vaikka neuloo itsekkin ei jaksa isoja pitsineuleita tehdä. Joten luultavasti myös arvostaa.
Huivin malli on Tuulia Salmelan Red Dragon Shawl Jonka ohjeen sain
Toisessa tsv-vaihdossa. Ensin meinasin tehdä sen vaihdossa saamastani langasta mutta päätin osta huivilangan erikseen. Äidin lempiväriä keltaista.
Lanka on BC Garn Jaipur Silk Fino Aivan ihanaa 100% silkkiä. Kevyt ja juhlava.

Huivin malli oli todella kiva neulottava ei vaatinut niin paljon tarkkaavaisuutta kuin pitsineuleet yleensä. Tässä mallissa uskalsin jopa jättää kerroksen kesken ilman pelkoa siitä että kestää ikuisuus selvittää missä olin menossa.