sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Niilon kesäpaita

Niilo on meidän perhee lapsista oikeastaan ainoa neulepaitojen ystävä ja hänelle noita paitoja näyttää kertyvänkin.
Ostin jo viime kesänä tarjouksesta Dropsin Muskat puuvilla lankoja. Mitään tietoa ei ollut mitä niistä tekisin mutta pikku hiljaa ne alkoivat näyttää paita langoilta ja kun sitten alkoin etsiä mallia ylivoimaiseksi ykköseksi pomppasi THORGAL Malli näytti kivalta ja vaikutti kivalta neulottavalta.

Niilo ihastui paitaansa heti ja sitä onkin jo ehditty pitää paljon. Pitkähihainen ohut paita alle niin menee hyvin tähänkin vuodenaikaan.

Ainoa asia mistä ei pidä on mallina toimiminen kuten yllä olevasta kuvasta näkyy tämän tyylisiä "edustus" otoksia tuli aika paljon

Malli: THORGAL
Puikot: 2,5mm
Lanka: Drops muskat

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kääntösukat lapselle ja kirpputori lankoja

Novitan talvi 2012 lehdessä oli Kivojen tassu sukkien ohje. Ohje on ollut kauan aikaa tehtävien neuleiden listalla.
Sukat aloitin jo viime vuoden puolella ja sainkin toisen sukan nopeasti valmiiksi, sitten väliin tuli muita töitä ja sukat uhkasivat ufoutua kokonaan.
Hiihdon mm-kisojen aikana otin itseäni niskasta kiinni ja neuloin televison katselun lomassa toisenkin sukan valmiiksi ja kyllä kannatti.

Sukat on neulottu ontelo neuleella ja sen takia työ oli hiukan hidas tekoinen.

Lankoina sukissa on sininen Gjestalin Maijaa ja harmaa Novitan Nallea
Näistä tuli todella lämpimät kotisukat.

Kirpputorillakin tuli käytyä viime viikolla ja pitkästä aikaa tein lanka löydön läjä villalankoja kerän loppuja kivoja värejä ja samaa paksuutta kaikki joten noille on oikeasti käyttöä ja yksi aloittamaton vyyhti Harmonellaa suupohjan kehruutehtaan nylon vahvistettua villalankaa. Ja koko kasa 4,5€.

Mielestäni ihan hyvä löytö

lauantai 21. helmikuuta 2015

Vroom-Vroom

Lainasin joku aika sitten kirjastosta Alice Curtisin kirjan Sukat kahdella puikolla.
Itse asiassa en ymmärrä miksi kirja tarttui mukaan koska tykkään neuoloa kaiken mahdollisen pyöröpuikoilla. Joka tapauksessa kirja päätyi lainaan ja jotenkin nuorimman pojan käsiin. Poika löysi sieltä rallisukat ja ne oli pakko neuloa. Aluksi epäilin että noiden neulominen on äärimmäisen rasittavaa ja sauma vielä sukkaan ihan älytöntä, mutta päätin tarttua härkää sarvista
Yllätys yllätys sukkien neulominen oli kivaa. Virkattu sauma oli helppo tehdä ja onnistui hyvin. Aloin jopa katsella muita kirjan malleja toteuttamis mielessä.

Lankoina sukissa on jämiä musta ainakin on Novitan Woolia, valkoisen ja oranssin alkuperästä en ole varma

Näistä taisi tulla kuopuksen uudet lempi sukat.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Joululahja langat neuleeksi

Joulupukki toi minulle kolme vyyhtiä Pirtin kehräämön karstalankaa. Aikani vyyhteja ihailtua ne alkoivat yhä enemmän näytää siltä että haluavat samaan neuleeseen ja lopulta neuleeksi valikoitui uusi villapaita kuopukselle.

Paita on tehty omasta päästä ihan perusmallilla.
Yllättävän kiva tuli vaikka värit ovatkin valkoista ja harmaata. Myös poika tykäistyi paitaansa.

Kädessä olevat lapaset ovat myös samasta pirtin kehräämön langasta

lauantai 10. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Viime vuosi hurahti niin vauhdilla että blogin päivittäminen unohtui kokonaan. Neulottua kyllä tuli, mutta se kuvaaminen ja kuvien koneelle siirtäminen. No nyt aloitetaan uudella innolla.
Vuosi on alkanut jämä lankojen tuhoamisella ja niitä jämälankoja tuntuu tosiaan riittävän.
Suuri käsityö lehdestä 11-12 2014 on valmistunut kahdet lapast. Molemmat siis jämälangoista. Paksummat lapaset on seiska veikan ja vastaavan paksuisten lankojen jämistä

Toiset ohuemmat kukka lapaset on Noitan vanhaa TicoTicoa

Myös muutama muu pikainen jämälanka työ on valmistunut jo tänävuonna.
Vauvanukke sai uudet talvi kamppeet novita kuurasta jolle en ole keksinyt mitään muuta käyttöä. Nuo nuken vaatteet on ihan omasta päästä ilman ohjetta neulotut

Puuvilla jämistä olen myös neulonut pari tiskirättiä.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Maaliskuun haasteista selvitty

Suuren asustehaasteen maaliskuun haasteena oli neuloa langasta joka ei ole tyypillistä itselle. Tai neuloa kirjoneuletta.
Minä päätin osallistua molemmilla tavoilla.
Kuopukselle sekä pipo että lapaset vanhasta Novitan Vip langasta. Harvemmin tulee noin paksua lankaa asusteisiin käytettyä mutta näistä tuli kivat.

Pipon malli Ski, bunny, ski!
puikot 4,5mm eli paksut minun mittapuun mukaan.
Pipolle kaveriksi pöllöt

Malli on muokattu Owleteista
Haaste lapaset syntyivät myös nuoremmalle tyttärelle. kauan suunnitteilla olleet Maatuskat.



Lankana Novitan seiska veikka

Jos haasteissa pysytään edelleen niin aakkoshaaste on hypännyt kaksi kirjainta eteenpäin. Z valmistui jokin aika sitten kauaa ei tarvinnut mallia miettiä. Zetor löytyi ihan omasta toteutettavien neuleiden jonosta. Lankana Zitron Filigran, puikot 3,5 mm



Myös Å malli löytyi helposti. Yllättäen. Suuri Käsityölehdessä 2/2008 olleet Åboland- lapaset Lankana Novitan wool puikot 2,25mm



lauantai 1. maaliskuuta 2014

Lapasia ja kirjoneuleita

Viime vuonnna tehtiin sukkia urakalla. Tänä vuonna ainakin alku vuodesta näyttää syntyvän lapasia. Toki muutakin on valmistunut.
Haasteisiin osallistuminen jatkuu myös.
Sah14 eli suuri asuste haaste jatkui helmikuun osalta. Haasteena oli tehdä jokin asuste väärinpäin eli toisin päin kuin ylensä itse tekee.
Minulta syntyi kaksi haaste työtä molemmat pikku pojille.
Muikkuset lapaset. Kirjasta Kaikki lähti lapasesta.
Lapaset on tehty täysin kirjan ohjeella mutta ohuemmalla langalla. Eli Dropsin Alpacallalapasista tuli sopivat 7-vuotiaalle pojalle.

Toinen väärin päin tehty neule oli kesä lakki Niilolle. Eli Mössykkä jonka ohje löytyi SuurestaKäsityölehdestä 6-7/2009. Lankana Novitan luxus cotton ja joku maissilangan jämä.

Myssy taisi olla mieleinen koska sitä on pidetty nyt sisällä päässä sekä päivällä että yöllä.

Lapasista oli alussa puhetta niin haaste lapasten lisäksi on valmistunut kolmet kirjoneule lapaset.
Kettu lapaset neulottu seiska veikan jämistä 3,5mm puikoilla.

Tähti lapaset neulottu Nallen jämistä

Elsan lapaset seiska veikan jämistä Ohje kirjasta Lämpöisiä lapasia ja suloisia sukkia

Ja kun kerran kirjo neuleen makuun pääsin niin neuloin pojalle vielä Novitan Tennesseestä Mikki paidan ohje löytyi 90-luvun alun suuresta käsityölehdestä.

Paita oli oikeastaan ensimmäinen kunnon työ jonka neuloin Intarsiana. Välillä oli langat hieman solmussa kun piti olla niin monta kerää matkassa. Mutta loppu tulos on vaivan arvoinen.

Kirjoneula teema jatkuu myös maaliskuussa. Sah14 haasteen aihe on nimittäin kirjoneule ja pari lapasohjetta on jo valmiina