keskiviikko 19. elokuuta 2009

Karamelli paita

Kisoja seuratessa piti aloittaa jokin yksinkertainen neule jota ei paljon tarvitse tuijotella. Samalla halusin tuhota kaapissa olevat kaksi kerää Katia Bombay lankaa.

200g lankaa ei kuitenkaan ole hirveästi kun aikoo tehdä siitä aikuiselle yläosan joten toivottavaa oli löytää ylhäältä alaspäin neulottava malli.

No aikani Raverlya ja lehti pinojani selattua löytyi Suuresta Käsityölehdestä 3/2009 ylhäältä alaspäin neulottava tunika.
Tuo Malli sopi kisaneuleekseni mainiosti. Sileää suoraa välillä kuitenkin lisäyksiä ja kavennuksia ettei ihan tylsäksi käy ja raita lankakin sopi tuohon malliin loistavasti.


Omasta versiostani ei tunika mittaista tullut tuon langan vähyyden takia. Malli on tehty täysin ohjeen mukaan mutta helmalisäyksiä on vain 20.

Malli oli kiva neulottava ja mietinkin jo että tuo pitäisi oikeastaan tehdä jossain vaiheessa pitkänä versiona ja pitkillä hihoilla siitähän saisi kivan kotimekon

Lanka oli minulle myös uusi tuttavuus ja ainakin neulottaessa vaikutti tosi kivalle ja helpolle neuloa. Saa nähdä minkälaiseksi käytössä osoittaautuu.

Malli Pinaatti-tunika Suuri käsityölehti 3/2009

Lanka Katia bombay

Puikot 3,5mm

3 kommenttia: