maanantai 16. marraskuuta 2009

Palmikoita

Tytär sai uuden toppatakin ja takkiin täytyi tietysti saada sopivan väriset asusteet. Ja tietenki takki piti saada maanantaiksi kouluun ja uudet asusteet myös.
Sopivasti oli laatikon pohjalle jäänyt reilu kerä pinkkiä isoaveikkaa. Ja kun väri mielytti niin piti vain enään etsiä malli
Tyär ratkaisi malli ongelmankin kun ehdotti että tekisin samanlaisen kuin oma piponi.
Pipon malli on Lina muuten tehty aivan ohjeen mukaan mutta silmukoita on vain 100.
Pipolle piti saada samaa sarjaa olevat lapaset ja kun sopivaa ohjetta ei löytynyt tein ne omasta päästä käyttäen samanlaista palmikkoa kuin pipossa.
Harvemmin tulee näin paksua lankaa nykyísin enään neulottua. Mutta vaihteeksi tuntui ihan kivalta ja neuleetkin valmistui ennätys vauhtia yhdessä päivässä.
Malli: Pipo Lina. Lapasten malli oma
Lanka Novita isoveli
Puikot 3,5mm

2 kommenttia: