perjantai 3. heinäkuuta 2009

Hämis pipo

Jo aiemmin tein Nallesta hämis lapaset ja ajattelin tehdä niille pariksi hämis pipon.
No parasta oli tarttua ohjeeseen pikimmiten muuten käy niin kuin monesti että uudet ideat valtaavat alaa ja aiemmin löydetyt ohjeet hautautuvat johonkin toteuttettavien neuleiden loputtomaan jonoon.
No minä en ikinä ole mikään mestari pipon tekijä ollut niissä tuntuu aina menevän koot jotenkin pieleen ja niin myös nyt. Eli Jussille tehty pipo sopii Anskun päähän no onneksi myös lapaset ovvat isot niin laitetaan kaappiin odottamaan kyllä ne jossain välissä sopivat. Tai sitten annetaan jollekkin vähän isommalle pojalle( niin ja tietenkään mitään malli tilkkua ei tullut neulottua. Taaskaan)

Malli on selvästi kyllästynyt työhönsä. On se raskasta kun äiti vaan neuloo ja vielä pakottaa sovittamaan tekeleitä ja malliksi ;)

Malli We Call Him Spidey

Lanka Novita Nalle

puikot 3mm

3 kommenttia:

  1. Ihanat, vaikkei koko ihan sattunutkaan. Sitä sattuu itse kullekin

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia kirjoneuleita,upea hämis pipo.

    VastaaPoista