perjantai 10. joulukuuta 2010

Joulu tulla jollotta

Vai miten se sanonta meni. Puikot on huiskinut kovasti ja valmistakin on tullut mutta näin joulun aikaan ei uskalla esitellä täällä kaikkea valmista.
Yksi puoliksi valmis lahja on kadonnut myös jäljettömiin. Nimittäin sukkaparista oli toinen sukka valmistunut, mutta sitä valmista sukkaa ei ole misään. Vaikka voin panna pääni pantiksi siitä että sukka oli valmis ja käsityökorissa.
Epäilykset kohdistuvat kuopukseen.
No unuohdan tuon sukan ja teen jotain muuta. Todennäköisesti sukka löytyy jossain vaiheessa (joulusiivouksen aikaan) niin teen sitten tuon toisen valmiiksi ja otan vaikka itselle. Onneksi "saajalla" on samankokoinen jalka kuin minulla.
Jotain esiteltävääkin on valmistunut. Nimittäin joka vuotinen piparkakku talo tänä vuonna päätimme tehdä majakan.

Lapset olivat innolla auttamassa ja se näkyy lopputuloksessa ja saakin näkyä.
Talo on säilynyt kohta vuorokauden pakastimen päällä ilman että yhtään osaa on syöty, mutta eiköhän kohta ala karkit kadota jne....
Lupaa syömiseen ei kyllä ennen aattoa heru, mutta tuskin silti siihen asti säilyy täysin koskematta

1 kommentti: