torstai 1. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen lomapäivä

Ja se on kulunut aamusta asti siivouksen ja matonpesun merkeissä. Mutta nyt kun isot lähti mummolaan ja pienet on päikkäreillä. Huilaan hetken.
Kyhäilyt ovat edenneet niin että ainoastaan yksi on kesken.

Viimeksi kesken olleista valmiita ovat

Kyh 15 Oli pitkään kesken ja jos en olisi tässä tempauksessa tätä aloittanut kesken olis varmaan jäänytkin. Malli Wasabi Peas Interweave Knits, Spring 2010 lehdestä. Mallissa ei sinällään ollut mitään vikaa. Hiukan työläs tosin pienillä puikoilla kolmea yhteen nurin jne... Mutta pääsyy että malli alkoi ahdistaa oli langan valinta Regia silk josta en ole ennen neulonut ja tuskin vähään aikaan neulon en tiedä onko tämä aina tälläista mutta ainakin minulla lanka jotenkin "nukkautui" jo neuloessa niiin ettei olisi uskonut uusiksi sukiksi ollenkaan. Joka tapauksessa sukat valmistui


Kyh#21 On seuraava valmistunut Pystyraita sukat Nallen jämistä koko noin 7-vuotiaalle. Ohje sk 11-12.2004


Kyh#25 Uusimmata ullasta Rina Juuri sopiva pikku huivi tyttärelle. Malli oli kiva ja lankana Malabrigo Lace Joka on aivan ihanan pehmeä lanka.



Kyh#26 on myös valmistunut Mario myssy. Lankana Novita luxus cloud.


Ja se vihoviimeinen kesken oleva Kyh#17 on Jaloux pitsisukat Modasta 3/2009 olleet toteutettavien listalla kauan. Lankana Novitan nalle. Toinen sukka valmis ja toinen puolessa välissä


Eli tilanne 26/25.

2 kommenttia: