perjantai 7. elokuuta 2009

Virkattua jälleen

Kyllä nyt ollaan tukevasti koukussa. Pariin vuoteen en tosiaan ole koskenut virkkuukoukkuun ennen tämän kesän uutta innostusta ja nyt sitten on jääty koukkuun.
Ihmettelen vaan mikä sinä virkkauksessa välissä alkoi tökkiä, tällähetkellä tuntuu ihan kivalta että on yksi virkkaus projekti kesken neulomisten lomassa

No ehkä virkkauksessa tökkii se että en osaa niin hyvin virkata että voisin katsoa samalla televisiota. Ja suurinosa neuleista valmistuu televisiota katsellessa.

No tälläkertaa päätin yrittää jotain jota en ole ennen tehnyt nimittäin virkattuja villiksiä. Myös hahtuvan virkkaus oli uutta ja yllättävän helppoa, epäilin ensin että mahtaako lanka katkeilla kokoajan mutta ei. No katkes se kerran.
Mallin löysin täältä Englanniksi en ole koskaan virkannut, neulonut kyllä paljonkin. Joten en nyt jaksanut hirveesti ohjeeseen paneutua vaan sovelsin lähinnä tuon kuvan avulla, lahkeensuihin neuloin 1o, 1n jousteen.

Ihan kivat pöksyt näistä tuli, jotenkin napakamman oloiset kuin neulotut

Malli: oma sovellus Easiest Crochet Wool Soaker pöksyistä

Lanka: Valkoinen Ranuan hahtuvaa ja ruskea Pirtin hahtuvaa

Koukku: 6mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti