perjantai 20. tammikuuta 2012

Vauvaneuleita

Vuosi on päässyt hyvään vauhtiin. Neuleitakin on ehtinyt valmistua ei vaan meinaa olla aikaa blogata illat on mennyt tiiviisti luistelukentillä, lasten harrastuksissa jne..
Loppuvuodesta sain tietää hyvän ystäväni saaneen pienen pojan ja vauvallehan on aivan välttämätöntä neuloa jotain lämmintä.
Niin harvoin nykyisin saa enään neuloa mitään näin pientä. Että tilaisuuteen on pakko tarttua
Ensiksi ne perinteiset Junasukat jotka olen tehnyt kaikille tuttava piirin vauvoille (mukaanlukien oman perheen kaksi nuorinta) sen jälkeen kun ohjeeseen törmäsin netissä.

Lankana Novitan ticotico Jota jäi yli tyttären lapasista. Luulisi sentään vauva sukissa menevän.
Sukkien lisäksi tein Housut.Pepita Todella kiva malli neulotaan ylhäältä alas. Jostain syystä paljon miellyttävämpi neuloa tuohon suuntaan kuin aloittaa lahkeensuusta. Lankana housuissa Regia Patch Antik Colors Ja hyvin tuo raitalanka tässä mallissa toimii.Vaikka ensin hiukan epäilin tulisiko liian levottoman näköiset
Lankaa kului kaksi kerää eikä aivan riittänyt joten molemmissa lahkeensuissa on pieni pätkä yksiväristä sinistä.
Ei harmainta aavistusta mitä lankaa tuo sininen on löytyi jämäkopasta ja paksuus melkein sama ja väriki liippaa niin läheltä että voisi melkein ajatella että lahkeet on suunniteltu alunperin tehtäväksi noin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti