perjantai 8. huhtikuuta 2011

Väriä elämään

Viime viikon perjantaina käytiin kirjastossa ja taas kerran matkaan lähti neulekirja.
Northern Knits joka on täynnä toinen toistaan ihanempia neuleita.
Ja pitihän siitä jotain tehdä heti.
Liv Patterned Socks oli heti pakko saada neule. Ja kun sopivia lankojakin oli jemmassa syntyivät sukat ennätys vauhtia vajaassa neljässä päivässä.
Empä muista milloin olis kirjoneule sukat valmistuneet noin nopsasti.
Ja istuvat jalkaan kuin valetut.

Luulenpa saaneeni juuri uudet lemppari sukat.
Lanka: Sininen Garnstudio DROPS Fabel ja valkoinen Novita nalle.
Hyvin näyttävät viihtyvän yhdessä vaikka nalle onkin paksumpaa.
Puikot 2,5mm

Mutta kaikki ei mene aina putkeen. Päätin nimittäin neuloa samasta kirjasta pipon
Nell Shetland Cap Ja minähän en koskaan mitään mallitilkkuja tee niin joskus käy näin.

Pipo on ensimmäinen päälaelta neulomani. Ja kun tajusin että nyt tulee liian iso en enään jaksanut purkaa vaan paukutin menemään loppuun asti.
Toisaalta tytär totesi lörppä pipojen olevan just hyviä.
Itse suunnittelin tuolle jo teemyssyn virkaa, mutta kelpaa kuulemma päähänkin.
Saa nyt nähdä kumpaan käyttötarkoitukseen päätyy.
Lankana novitan seiska veikkaa puikot 3,5mm jälkiviisaana sanon että mun käsialalla Nalle ja puikot 2,5 niin olis tullut sopiva. Mutta en jaksa samaa mallia uudestaan ainakaan heti.

3 kommenttia: