lauantai 22. toukokuuta 2010

Shoppailemassa

Tänään piti lähteä kaupungille katsastamaan uusi lankakauppa. Ja kyllä kannattikin käydä tutustumassa. Ihanan väljää Ja lankoja joita ei muualta kaupungista saa. Esim. Dropsin lankoja ja lisää oli tulossa Cascaden lankoja. Knitpron puikkoja jne..
Eli kyllä nyt kaupungin lanka valikoima on ottanut roiman askeleen eteenpäin Varmasti tulen käymään jatkossakin.


Ja toki mukaan tarttui ostoksiakin. Dropsin Muskattia. Ei harmainta aavistusta mitä noista teen halusivat vaan lähteä mukaan.

Lisäksi ostin succaplokit noita olen pitkään netissä katsellut mutten ole raskinut tilata. Nyt ne tarttuivat mukaan. Helpottuu ainakin valmiiden sukkien kuvaminen
Samalla reissulla tuli käytyä myös kirppiksellä ja sielläkin oli puuvillaa tarjolla.
Jakobsdals Fame lankaa 6 kerää eurolla. Pakkohan nuo oli ottaa. Kyllä ne johonkin tulee käytettyä.

Neuleita on tällä hetkellä kesken muutama ja niitä yritän nyt saada loppuun. Mitään uutta en aio enään aloittaa ennen kesäkuuta. Tarkoitus olis että kaikki talon puikot on tyhjinä kun kesäkuu starttaa. Menin nimittäin osallistumaan Kyhiin joten nyt on lähinnä mallien etsintä ja suunnittelu käynnissä.
Tarkoitushan olisi kuitenkin neuloa sellaista jolle on käyttöä ja jossa on jotain järkeä. Onneksi on noita lapsia niin niille voi aina tehdä lapasta ja sukkaa jos ei muka muuta pientä keksi. Kaikki projektihan ei voi olla kokoluokkaa villapaita. Ainakaan kun olen koko kesäkuun töissä. Onneksi Heinäkuu on lomaa, mutta toisaalta lomalla taas matkustellaan niin ei voi kokoajan neuloa. Saa nähdä kuinka käy

1 kommentti: