perjantai 29. toukokuuta 2009

Jämä lapaset

En kai vain kuvitellut että keränperät olisi tältäerää melkein käytetty. No kevät siivouksen yhteydessä voi löytää kaikkea esim. korillisen langanloppuja. No olen päättänyt saada nuo langanloput minimiin. Joten ei muuta kuin lapasta puikoille.
Ensimmäiset jämälapaset ovat valmiit. Näitä ei ole tehty kenellekkään vaan päätyvät tuonne lahja laatikkoon odottelemaan sopivaa käyttäjää.
Olen jo jonkin aikaa käyttänyt tuota laatikko systeemiä. Ja se on osoittautunut ihan toimivaksi esim. Huomenna tuolta lahjalaatikosta lähtee revontuli huivi ylioppilaslahjaksi. Näin ei pääse iskemään neuleiden kanssa viime hetken paniikkia kun niitä on tehty varastoon. No eiköhän joululahja paniikki silti saada taas aikaiseksi.
Siinäkin mielessä tuo lahjalaatikko on hyvä juttu että valmiina lapasina, sukkina ym... langat vievät vähemmän tilaa ja ovat helpommin hallittavissa kuin kerissä





Lankana Novita florica pohja värinä jota kului noin. 50g. Muissa väreissä woolia ja nallea ja floricaa. Puikot 2,5mm Malli Grandma's mittens löytyy täältä
Seuraavat lapaset pääsevät puikoille luultavasti viikonlopun aikana. Täytynee iltalukemisena selailla Haaviston tumppukirjaa jos löytyis minun langan jämille sopiva malli.

2 kommenttia:

  1. Kylläpä on kauniit lapaset,jämälangoista
    pääsee eroon vain neulomalla.
    kävin katsomassa Grandma´s sivulla
    siellähän oli kauniita lapasia ja sukkia.
    Ovatko ne ilmaisia ohjeita ja saako niitä sieltä
    tulostaa.Minulle on tämän blogin myötä avautunut
    aivan uusi maailma neule mallien osalta.
    Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  2. Joo ilmaiseksi ovat tulostettavissa. Sen olen netissä pyöriessä oppinut että neulemalleja löytyy niin paljon ettei kaikkia ikinä ehdi toteuttaa. Ja todennäköisesti olen löytänyt vasta murtoosan paikoista missä ohjeita on.
    Näitä "löytöjä" on kiva jakaa eteenpäin

    VastaaPoista