torstai 29. huhtikuuta 2010

Putki päällä

Nimittäin sukkaputki ja lopusta ei vielä tietoa. Itseasiassa taidan lähiaikoina tulla bloggamaan muutaman sukkaparin vielä lisääkin sitten pitää keksiä jo jotain muuta.
Nämä Ankka sukat menivät pakko saada neule listalle heti kun niihin törmäsi. Lankalaatikoita kolutessa löytyivielä vanhoista jämistä sopivat värit. Keltainen on Seiska veikkaa, sininen Nallea ja ruskea tee teen Pallasta ja ihan hyvin tuo yhteiselo näyttää sujuvan vaikka vahvuudet ei olekkaan aivan samat



Aloittaessani sukkia mietin että tulevat jommalle kummalle tyttäristä, mutta sitten päätinkin että ei teen ne itselleni. Sen verran lapsen mieltä on vielä jäljellä että Ankat sukissa sopii minulle hyvin

Malli:Rubberduck Socks by Renate Nilsen
Lanka: Novita 7-veljestä, Novita Nalle, TeeTee Pallas
Puikot: 3,5mm

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kesä varpaat


Tuo vaihdossa saamani maissi lanka on huudellut kokoajan tuolla kaapin päällä että haluaa puikoille. Joten päätin kokeilla miltä se tuntuu.
Mallia metsästäessäni lopulta päädyin kesä sukkiin ja värin vaihtelun vuoksi päätin pitäytyä ihan vain sileässä.
Jokin juju sukkiin piti keksiä joten teinpäs sitten varvas sandaaleihin sopivat kesä sukat.


Lanka on miellyttävän pehmeää. Neuoloessa meinasi välillä hiukan halkeilla, mutta ei pahasti. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten kestävät käyttöä.

Malli: Sandaalisukat kirjasta ihanat sukat
Lanka: Crystal Palace Yarns Maizy Print
puikot 3mm

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Toiset polvisukat

Tai malli olisi ollut yli polven sukat mutta lyhensi sukkien vartta hieman


Viikko sitten kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja sieltähän löytyi parikin mielenkiintoista neulekirjaa kotiin kannettavaksi.
Toisesta Handknit Holidays Melanie Falick Oli pakko toteuttaa ihanat polvisukat.
Langaksi valitsin Novita Nallen jota laatikot pursuavat. Jokin näiden sukkien mallissa oli koukuttavaa sen verran nopeaa tahtia nuo valmistuivat.


Kuvaamisessa oli itseasiassa melkein enemmän haastetta kuin neulomisessa sen verran mutkalle ja kierteelle sai itseään väännellä


Malli: Over-the-knee socks Cindy Taylor
Lanka: Novita Nalle menekki 1,5 kerää siis niitä vanhoja 150g keriä
puikot: 2,5mm

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Raitaa

Jo pitemmän aikaa minulla on tehnyt mieli polvipituisia raita sukkia. Jostain syystä en vain ole saanut niitä aikaiseksi.
Lopultakin päätin toteuttaa nuo Regian hand-dye effect langasta. Ohjeeksi valitsin Ullan Mittatilauspolvarit Ohje vaikutti yksinkertaiselta ja kärjestä aloittamien hyvältä idealta sovittamisen kannalta


Sukat valmistuivat yllättäen nopeasti. Jotenkin tuo raita oli koukuttavaa vielä tämä raita loppuun, seuraavan raidan ensimmäinen rivi jne....
Erityisen tyytyväinen olen takasaumaan ja pohjelisäysten huomammattomuuteen. Niitä todella sai etsiä kun yritin toista sukkaa tehdessä saada ensimmäisestä selville että millä kerroksella olin mitäkin tehnyt. Joku kun oli hukannut sen muistilapun mihin neuloessa nuo asiat laitoin muistiin


Kuvat vaan on taas kerran sellaisia että huomaa miten vaikea on kuvata omassa jalassa olevia sukkia. Jotenkin näyttvät epäsopivilta koko sukat kun on pitänyt vääntyillä ihme mutkille

Malli Mittatilaus polvarit
Lanka Reggia had-dye effect menekki molempia värejä noin 70g
puikot 2,25mm

torstai 8. huhtikuuta 2010

Kahelia vaihtoa

Ravelryn toisen kahelivaihdon paketti on täällä.

Paketti ihan pullisteli liitoksissaan kun oli niin täynnä tavaraa.
Teeman mukaan asioita piti olla parillinen määrä ja niin olikin
Kaksi huovutettua pikkulaukkua. Kännypussille onkin käyttöä ja toisen omi jo nuorempi tyttö itselleen.
Karkkia Sydän sellaisia kaksi pussia, menee tasa jakoon koko porukalle
Neulelehtiä en vielä ole ehtinyt kuin pika selata ja muutama malli ainakin löytyy jotka toteutan jossain välissä. Pari perhosia. Kaksi pussia maustettua kahvia
Ja tietysti lankaa 2 kerää ihanan vihreää Maijaa. Josko tästä saisin vihdoin itselleni ne yksiväriset sukat. Ja toinen lanka Maizy on uusi tuttavuus minulle. Maissi lankaa en olekkaan ennen neulonut. Pitänee tehdä kesä sukata
Paketti oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava. Nyt vaan täytyy aloittaa salapoliisi työ ja pähkäillä kuka tämän on lähettänyt

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kevättä kohden mennään

Ja vihdoinkin kevät alkaa näkyä jo ulkona. Samalla tuli pengottua noita lasten vaatelaatikoita ja huomattua että ohuempaa lakkia uupuu

Niilolle neuloin meripoika myssyn
Malli näytti kivalta hieman erillainen kuin tavallinen perus pipo
Langaksi valikoitui Novitan luxus cotton jota kotoa löytyi melkein samassa sävyssä kuin pojan haalarissa.
Muutenkin tuo lanka on yksi kivoimmista puuvilloista joita olen neulonut. Hirveän laajaa kokemusta puuvilla langoista ei tosin ole kertynyt, mutta tuosta tykkään

Hiukan muutin mallia että sain tällä langalla myssystä suht istuvan ensimmäinen kokeiluversio olisi nimittäin istunut paremmin mieheni päähän kuin Niilolle
Siis minähän otan aina vain langan ja puikot ja alan tehdä suoraan neuletta. Mitään mallitilkkua en jaksa alkaa vääntään. Vaan arvioin sumassa paljonko esim. tässä tapauksessa silmukoita pitäis vähentään kun on paksumpi lanka kuin ohjeessa
Aina tuo tyyli ei ehkä ole se paras ja nopein.

Malli: Meripoika myssy
Lanka: Novita Lu´xus cotton
Puikot:3mm