tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kiirettä on pitänyt

Blogin päivityskin on jäänyt tekemättä kun ei ole yksinkertaisesti ehtinyt. Neuleita on kyllä syntynyt mutta en ole ehtinyt kirjoitella niistä mitään. Neuloa kun voi silmukan siloin toisen tällöin ihan ohimennen, mutta se että istut alas tietokoneelle ja rauhassa teet jotain on paljon vaikeampaa tässä talossa. Varsinkin kun kuopus on lähtenyt liikkeelle ja tuntuu että kokoajan saisi olla silmät selässäkin


No niitä viimeksi valmistuneita töitä sitten


Noiden tänä keväänä kirppikseltä löytyneiden lankjen tuhoaminen on jatkunut.


Itselle tein punaisesta puuvillasta kaarroke puseron. Paljon on näkynyt noita neuleita joissa kaarrokkeessa menee letitys poikittain ja kun langalle sopivaa ohjetta ei löytynyt päätin soveltaa itse


No jossain vaiheessa kävi selväksi ettei lanka riitä. Ja kun kyseessä on vuosia sitten anttilasta ostettu lanka niin ei toivoakaan löytää sitä mistään lisää. Hetken jo kävi mielessä heittää koko työ metsään, mutta sitten keksin laittaa kokeeksi kaulukseen Novitan paola lankaa. Yllättävän hyvin lanka siihen sopii. Malliltaankin neuleesta tuli ihan kiva joten todennäköistä on ettei tämä jää kaapin koristeeksi

Toinen vasta valmitunut työ on fifi III jonka tein tyttärelle kun valitteli etti hänellä ole mitään isoa huivia. No ei huivi mikään jätti kokoinen ole mutta eiköhän tuossa 8-vuotiaalle ole tarpeeksi kokoa. Lankana huivissa on ohut valvillan konelanka kaksin kertaisena. Lankaa tuohon huiviin kului noin 75g

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Kevät pipoja urakalla

Uusimmassa Novita lehdessä ollut pitsi pipo aiheutti ihastusta meidän talon neideissä. Joten molempien piti saada omansa ja kieltämättä malli on kivan näköinen

Lankan Novitan Rose mohair. Malli siis lehdestä Novita kesä 2009. Hiukan pienensi mallia niin yksi kerä riitti molempien tyttöjen pipoihin. Puikot 4,5mm





Toinen tai oikeasti siis kolmas kevät pipo oli tarkoitus tehdä minulle, mutta kuinkas kävikään toinen tyttäristä näki valmiin pipon ja "varasti" omaan käyttöönsä.

Täytyy vaan ihmetellä miten tuo neiti ehtii pitämään kaikkia pipojaan niitä on nimittäin pitkästi toistakymmentä, samoin huiveja. Mutta aina vaan ehdottaa jotain uutta mallia että tee äiti tuo ja minä kaheli tietenkin toteutan tuon toiveen.

Tämän pipon ohje löytyy ullasta Lanka Novita Samos. Menekki n 75g

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Vaippahousuja

Kuopus kasvaa silmissä. Ja kaikki vaippahousut alkaa olla kireän tuntuisia. Joten ei auta kuin tehdä uusia.

Sateenkaari pöksyiksi ristimäni housut on tehty ulkomuistista ja mutu tuntumalla televisiota katsellessa.

Lankana Schoppel-Wolle Reggae puikot 5mm

Lankaa housuihin meni kaksi kerää. Molemmat kerät olivat eri värisiä, mutta yllättävän hyvältä näyttää.

Toisiin vaippahousuihin ei sitten ollutkaan kotona varsinaista vaippahousu lankaa. Mutta kun housujen tarve on just nyt ja kaapissa lojuu muutama kerä Novitan Huopasta niin päätin kokeilla sitä. Olen monen kuullut sanovan että toimii ihan hyvin ja mikesi toimisi 100% villaahan tuo on.

Nämä housut tein Fern & Faerie villavaippahousujen ohjeella, joka löytyy täältä


Lankaa kului molempia värejä noin puoli kerää

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kaarrokepusero coocoksesta

Jo pitempään olen ajatellut tehdä itselle jonkin kivan kevät neuleen ja kun tuota halpaa cocosta oli jostain kaupasta tarttunut mukaan, niin ajattelin toteuttaa paidan siitä.
Aikani selailin lehtiäni ja yritin etsiä ohjetta niin Modassa 2/2007 ollut kaarrokepusero alkoi miellyttää silmää.
No minähän en titenkään ikinä lue ohjetta kunnolla läpi ja kaavionkin katson vähän sinnepäin. No kun etu- ja takakappale oli valmis niin minulle selvisi että olen koko ajan tehnyt pitsineuleen väärin. No purkamaan en alkanut kun oli niin kivan näköistä jälkeä joten hiojenkin neule piti tehfdä väärin. Ja kun ei tuo minun pitsi enään sopinut ohjeen kaarokkeeseen ja sen kavennuksiin niin sekin piti tehdä omalla mallilla.
Lankaa oli tietenkin myös ostettuna liian vähän, eikä sitä enään meidän kaupasta löytynyt joten hioista ei tullut täyspitkät, mutta mitä se kevät/kesä paidassa haittaa
Joten enään en tiedä että onko kyseessä tuon lehden malli vai oma malli. Ilmeisesti jotain siltä väliltä
Lopputulokseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen.
Taitaa itseasiassa olla yksi parhaiten istuvista neuleista mitä olen itselleni tehnyt
Lanka Novita Cocos
Menekki 300g

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kirpputori langan uusi elämä

Osa tuosta kirpputori löydöstä on ehtinyt jo valmiiksi asti. Eli tuosta konelangasta neuloin itselleni kaksinkertaisena Global Warmingin Malli on juuri sopiva minunlaiselleni neulojalle joka inhoaa saumojen ompelua. Muutenkin malli on todella mukava. Ei tosin pääse tuossa kuvassa ollenkaan oikeuksiinsa.
Mistä se johtuu että kun työ on valmis ja itsellä on aikaa kuvauttaa se ja blogata ym.. niin ketään kuvaus taitoista ihmistä ei löydy talosta.

Lanka siis vanhaa Rondo mohair konelankaa, menekki n. 120g, puikot 3,5


Ohje löytyy Villapeikon blogista